BANNERI
 NAKUPALAT Aikuisyhteisö 
 SEKSITREFFIT 
 ILMAISET trailerit 

VET/SFB tunnus

Pornograafinen kuvaohjelma - ehdoton K18 ikäraja

Toimii kaikilla tietokoneilla JA MOBIILI laitteilla

Ares varas ja domina

Ares on pahoilla teillä. Hän seuraa tuntematonta naista pimeällä kujalla. Kun nainen kaivaa kotiavaimiaan, Ares pöllii naisen lompakon ja lähtee karkuun. Nainen ei tästä hätkähdä vaan lähtee Areksen perään. Nainen saa Areksen kiinni ja tarttuu häntä kauluksiin. Ares on valmis palauttamaan lompakon, mutta näin helpolla Ares ei selviä. Nainen sanoo vievänsä Areksen poliisiasemalle selvittämään tilannetta. Ares anelee että pääsisi pois ja vannoo ettei enää koskaan varastaisi. Äkkiä nainen saakin ajatuksen aivan jostain muusta ja retuuttaa Areksen omaan asuntoonsa. Ares sidotaan tuoliin, nainen laittaa kameran päälle ja poistuu paikalta. Hänen palattuaan Ares tajuaa joutuneensa psykopaatti dominan uhriksi. Lateksiin pukeutuneen valtiattaren käsittelyssä Areksen sanavarasto typistyy pikkuhiljaa toistuviin YES sanoihin. Nainen nauttii kun hän saa pakottaa Areksen kalun sisäänsä. Alistettuna ja sidottuna Ares kärsii ja nauttii yhtäaikaa. Nainen squirttaa Areksen päälle kahdesti, ottaa suihin ja lopulta pakottaa Areksen karjuen purkautumaan kiihkon vallassa. Kuuma latex-puku ja bondagemeininki ei jätä ketään kylmäksi.


Tilaus

  1. Tilaa video lähettämällä tekstiviesti VIDEO  1224 numeroon 179139. Viestin hinta on 5,00€.
  2. Saat vastausviestissä koodin, jolla voit katsoa tätä videota seuraavan 36 tunnin ajan.
  3. Syötä koodi vasemmassa laidassa olevaan lomakkeeseen.

Huom: Testaa ennen maksua, että näet tämän ilmaisvideon.

Jos video ei näy, koneestasi saattaa puuttua Flash Player, se on liian hidas tai nettiyhteytesi ei ole riittävän nopea.

Voit maksaa myös Fiamaxtilin kautta: